Peikkovuoren satuelämykset!

Peikkovuoren satumainen metsä sijaitsee syvällä metsän uumenissa vanhan Kivilinnan kupeessa. Peikkovuorella kohoaa suuri Kanto ja Peikkolato. Voit osallistua yhteen tai useampiin Satuelämyksiin oman aikataulusi mukaan.

Satuhetki

Satuhetkessä voi viivähtää Kannon sisällä kuunnellen peikkosatua nimeltä Kadonnut ilo. Satua voi tulla kuuntelemaan omaan tahtiin. Se kuunnellaan säkkituolilla kuulokkeilla ja kuvia näkee Vr-laseilla.

Satu on opettavainen, siinä vilisee luontoaiheita, muinaisia suomalaisia ja pohjoismaisia metsän taruolentoja ja se sisältää myös esimerkiksi erilaisia kivilajeja ja jokamiehenoikeuksia. Sadun aihe koskettaa surua ja ilon löytymistä. Se vahvistaa tunnetaitoja ja empatiakykyä.

Satu sopii hyvin monenikäiselle lapselle ja oikein hyvin myös aikuisille!

Satupolku

Satupolulla voi nähdä taikalaseilla peikkoja metsässä ja tutustua peikkoihin. Peikkoviitta päällä peikot uskaltavat ilmestyä metsän keskelle. Virtuaalilaseilla voi nähdä kaikki peikkokirjan peikot ja myös muut metsän taruolennot metsän uumenissa.

Satupolulle voi lähteä koko perhe yhdessä. Polku on noin 1 km mittainen ja kiertää kauniissa metsämaisemassa. Satupolku on aikuisille maksuton.

Askarteluhetki

Askarteluhetkessä voi maalata oman kivipeikon tai taikakepin. Voit maalata yhdessä perheesi kanssa Peikkoladossa. Peikoilta kuulet taikakepin tarinan. Taikakepillä voi taikoa iloisia asioita ja voi saada taiottua ystävän iloiseksi. Sopii myös perheen pienimmille!

Peikkoiluhetki

Peikkoiluhetkiä järjestetään Peikkoilupäivinä. Peikkoilupäivässä voi hassutella peikkojen kanssa, ampua ritsoilla, keittää Mummo –peikon keittoa, maistella hirven papanoita ja luoda oman luontotaiteen.

Peikkoilupäivään voi tulla koko perhe!

Runopolku

Runopolku kiertää upeissa metsämaisemissa. Runopolulla kuulet luontoaiheisia koskettavia runoja Anne-Mari Finskan uudesta runokirjasta. Runopolulle voi lähteä yksin, yhdessä tai samalla kun lapset kiertävät Satupolkua tai kuuntelevat peikkosatua. Runopolku sisältyy myös Metsähetkien tarjontaan.

Pääsyliput

Satuhetki 10 €/ kuuntelija
Satupolku 10 €/ lapsi
Yhteislippu Satuhetki ja Satupolku 15 €
Alle 2-vuotiaat maksutta

Askartelu 5 €/lapsi
Peikkoiluhetki 5 €/lapsi

Peikot odottavat sinua Peikkovuorella!